Radiopuhelimet moneen käyttöön

Radiopuhelimista on moneksi. Niiden käyttö saattaa monessa tapauksessa olla ketterämpää ja järkevämpää kuin normaalien älypuhelimien käyttö, esimerkiksi laskettelureissulla tai metsässä liikkuessa. Varsinkin perheen nuoremman ikäpolven mielestä radiopuhelimet ovat jännittäviä laitteita, joista saa paljon lisää intoa leikkeihin. Hinta mallien välillä vaihtelee ominaisuuksien mukaan, joten omaan käyttöön sopivat ominaisuudet kannattaa miettiä ennen ostopäätöstä tarkasti. Kaikki artikkelissa esitellyt Motorolan mallit ovat PMR-järjestelmässä, eli kaikki laitteet ovat lupavapaita.

Mihin käyttöön radiopuhelimet ovat tulossa?

Radiopuhelimien valinta kannattaa aloittaa tarpeen kartoituksesta, minkälaiseen käyttöön radiopuhelimet ovat tulossa ja millaisia ominaisuuksia laitteilta vaaditaan. Tekniset ominaisuudet vaihtelevat malleittain paljonkin, toisissa saattaa olla kuuluvuusalue huomattavasti laajempi kun taas toiset kestävät esimerkiksi jopa mereen tipahtamisen. Alla esitellyissä malleissa on kaikissa myös käytössä alikanavat, poislukien mallit T41 ja T42, joissa käytössä on vain pääkanavat.

 

Yleiskäyttöön suosittu Motorola TALKABOUT T42

motorola walkabout t42
Motorolan T42 on erittäin suosittu malli yleiskäyttöön. Malli ei todellakaan ole hinnalla pilattu, kahden radiopuhelimen setit ovat suositushinnaltaan vain alle 40 €, ja kolmen puhelimen setit alle 60 €!

Motorola TALKABOUT T42 on uudempaa sukupolvea Motorola TLKR T41 mallista. Suurimpana muutoksena uudemman sukupolven malliin on lisätty kanavien määrä, T41:ssä kanavia on 8 kun T42 mallissa kanavia on 16. Kantomatka on jopa neljä kilometriä, joka riittää erinomaisesti suurimmalle osalle harrastuskäyttöön. Radiopuhelimet toimivat kolmella AAA-alkaliparistolla. Jos haluaa akkukäyttöisiä radiopuhelimia, kannattaa tarkastaa esimerkiksi Motorola TALKABOUT T62 -malli. Radiopuhelimissa on selkeät LCD-näytöt, josta näet kätevästi esimerkiksi mikä kanavista on valittuna. T42 ei ole roiskeveden kestävä, eli jos on tarve käyttää radiopuhelimia kosteissa olosuhteissa, parempi vaihtoehto on esimerkiksi Motorola T82 Extreme. Kevyempään yleiskäyttöön T42 on loistava valinta, esimerkiksi retkikäyttöön tai vaikka festareille!

Tutustu lisää Motorola TALKABOUT T42 -radiopuhelimiin tästä. T42 saatavilla myös 3-packinä.

 

Laadukas Motorola TALKABOUT T62

Motorola TALKABOUT T62 -radiopuhelin on laadukas ja luotettava kumppani esimerkiksi retkeilijälle. MicroUSB-kaapelilla kätevästi ladattavat akut kestävät jopa 18 tuntia. Jos akku pääsee kuitenkin tyhjentymään eikä virtaa saa ladattua, voi radiopuhelinta käyttää myös kolmella AA-paristolla. Jopa 8 kilometrin kantama takaa kauempanakin olevien retkiseurueen jäsenien tavoittamisen. T62:ssa on 16 pääkanavaa ja handsfree-mahdollisuus!

Tutustu lisää Motorola TALKABOUT T62 -radiopuhelimiin tästä.

 

Kovempaan menoon Motorola TALKABOUT T82 Extreme


Jos on tarvetta radiopuhelimille kovempaan käyttöön, on Motorola T82 Extreme vielä parempi vaihtoehto kuin Motorola T62. T82 Extreme on roiskevesisuojattu, joten esimerkiksi kalastusreissulla pienet veden pärskeet eivät tämän mallin kanssa kommunikointia häiritse. Kantavuus on myös selkeästi laajempi ulottuen jopa kymmeneen kilometriin. Motorola T82 Extremeä voit käyttää joko AA-alkaliparistoilla tai mukana tulevalla akulla, jonka voit reissussa ladata kätevästi myös varavirtalähteen avulla. T82 on suosituin malli mm. kalastajien, vapaalaskijoiden ja metsästäjien keskuudessa.

Tutustu lisää Motorola TALKABOUT T82 Extreme -radiopuhelimiin tästä.

Lue myös: Tatun testissä Motorola TALKABOUT T82 Extreme -radiopuhelinsetti

 

Märkien olosuhteiden Motorola TLKR T92 H2O


Veneilijöiden ehdoton valinta. Motorola T92 H2O on täysin vesitiivis radiopuhelin, joka kestää esimerkiksi mereen tippumisen. Mikä parasta, tämä malli jää myös kellumaan veden pinnalle sytyttäen automaattisesti taskulampun radiopuhelimen löytämisen helpottamiseksi! Radiopuhelimien kantama on jopa kymmenen kilometriä, joten ovat todella näppärät välineet kommunikointiin kahden venekunnan välillä!

Tutustu lisää Motorola TLKR T92 H2O -radiopuhelimiin tästä.

 

Ammattikäyttöön Motorola XT420 ja XT460


XT-sarja on tehty kestämään! Todella kestävä valettu metallirunko ei pienistä kolhuista kuin komistu. Jos radiopuhelimia on tarve käyttää meluisissa olosuhteissa kuten esimerkiksi tapahtumissa, auttaa XT-mallien voimakas 1500 mWn kaiutin kommunikointia. XT420 on hieman riisutumpi malli, XT460 mallissa on lisänä LCD-näyttö, johon voi ohjelmoida kanaville yksilöidyt nimitunnisteet eri kanavien tunnistamiseksi.

Tutustu lisää Motorola X-sarjan radiopuhelimiin tästä.

 

Radiopuhelintarvikkeet

Motorola radiopuhelintarvikkeilla tehostat ja helpotat radiopuhelimesi käyttöä. Vara-akulla buustaat radipuhelimesi kapasiteetin vanhan akun hyytyessä, tai voit myös tuplata akun keston pakkaamalla mukaan valmiiksi lataamasi kakkosakun. Handsfree puolestaan vapauttaa kädet tärkeämpään toimintaan.

 

                         

       

Tutustu lisää radiopuhelintarvikkeisiin tästä.

 

Lue myös: Radiopuhelimen valintaopas

Kerro kavereille: